Me kaikki kuljemme polkujamme reppu täynnä monenlaisia kokemuksia. Etsimme, kompastelemme, ihmettelemme, iloitsemme ja jatkamme eteenpäin. Tunteet ovat myös aina läsnä vaikuttamassa tilanteisiin. Saatamme kokea ristiriitoja elämän vaatimuksissa. Esimerkiksi töitä hakiessa tuntuu, että elämä vaatii työntekijältä täydellisyyttä. Täytyy olla kokemusta, kielitaitoa, pitää tuntea järjestelmät, olla monipuolista näkemystä, kehittämiskykyä, idearikkautta, vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja. Maailma muuttuu kovaa vauhtia; tekniikka kehittyy ja sitä mukaan työn teko ja työkulttuuri. Myös ihmissuhderintamalla tuntuu, että tarvitsisi olla täydellinen nainen tai mies kumppaniksi. Vaatimuslista ihannekumppanille saattaa olla pitkä. Mutta väitän ettei kukaan ole täydellinen: ei voi eikä tarvitse olla.
Kun arkea ravistelee kriisi tai haasteellinen tilanne nousevat moninaiset tunteet pintaan. Suru, ahdistus, häpeä. Vaikeissa tilanteissa pelot, vaatimukset ja uskomukset valtaavat alaa. Kun itse uuvuin, putosin ensin häpeän syvään kuiluun. Ainoa keino päästä eteenpäin oli kohdata tunne läpikotaisin. Siitä alkoi pitkä prosessi, joka oli välttämätöntä ja josta nyt osaan olla kiitollinen. Tutkiskelin itseäni, ajatuksiani, arvojani ja uskomuksiani. Se oli kuin sipuli: itseni kuorimista kerros kerrokselta, irti päästämistä ja anteeksiantamista.
Tunteet ovat alati vaihtuvia. Tunteen kieltäminen tai tukahduttaminen on myrkkyä: viisas kehomme reagoi ja oireilee ja pyrkii näin saamaan huomiosi. Vaikean tunteen kohdatessa sitä kannattaa pyrkiä levollisesti tutkimaan ja kysymään minkä viestin se toi mukanaan. Tunteiden hyväksyvä kohtaaminen vie tilanteessa eteenpäin. Elämään kuuluu kaikki tunteet.
Minulle elämä on oppikoulu. Aina riittää uutta opittavaa iästä riippumatta. Ja miten hienoa onkaan oppia uusia taitoja myöhemmälläkin iällä. Nykyaika ja vaihtuvat elämän- ja maailmantilanteet ja mullistukset kehottavat meitä myös uuteen. On otettava haltuun teamsit ja zoomit, pohdittava uusia tapoja tehdä työtä ja katsoa asioita. Täydellisiä meidän ei kuitenkaan tarvitse olla. Jokaisella meillä on omat taitomme ja voimme hyödyntää niitä. Miten helpottavaa olla keskeneräinen, ei ole pakkoa olla juuri tietyn mittainen, mallinen tai taitoinen. Olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä ja juuri siksi riittävän hyviä.
ELÄMÄNPOLULLA
Polkuja tallattuja, kiertoteitä ja kukkuloita,
pohjalle pudottuaan, aivan eksyneenä,
Kokeillen ja erehtyneenä,
olla säröillä.
Uskallanko raottaa ovea pinnan alle, suostua
näkemään?
Voinko höllentää vaatimuksista ja
pysähtyä havaitsemaan?
ihmettelemään elämää ja ihmisen ihmeellisyyttä.
Katsella kipujansa, kuunnella mielensä kohinaa.
Antaa pölyn laskeutua, hellittää ja
hengittää syvään.
Antaa lempeyden ja myötätunnon nousta,
Katsella elämää, omaa keskeneräisyyttä.
Havaita inhimillisyys ja syvemmät sävyt.
Suostua säröille,
tulla tilaa armollisuudelle,
keveydelle,
olla ja silittää sisintään.
Hengähtää ja muistaa tärkein,
rakkaus, myös itselleen.
Ja jatkaa ihmeellistä elämäntietä eteenpäin.
