ITSEKRIITTISYYDESTÄ ITSEMYÖTÄTUNTOON
Minkälaisen ajatusmaailman keskellä on kasvanut, kulkee mukana usein pitkälle aikuisuuteen. Itse olen kasvanut työläistaustaisessa perheessä. Oli normaalia, että jo teini-ikäisenä etsin kesätyön ja tavoitteena oli sittemmin vakituinen työ ja sen myötä turvallinen aikuisuus. Eteenpäin pyrkimisestä tuli normaalia. Suorituskeskeinen yhteiskuntamme arvostaa nykypäivänäkin uraputkea ja saavutuksia eli ulkoista pärjäämistä enemmän kuin sisäistä rauhaa ja itsensä kuuntelua. Onneksi …