” Sarin luonnollinen ja välitön läsnäolo sekä selkeä ohjeistus teki helpoksi antautua maalaamiselle hetkessä. Ei ollut kiirettä, ei vaatimuksia tai odotuksia, vain tyhjä paperi, maaleja ja lupa luovuudelle.
Kaikenlaiset fiilikset hyväksyvä yhdessä jakaminen maalaamisen jälkeen avasi töihin uusia ulottuvuuksia ja auttoi näkemään omaa tilannetta selkeämmin ja useammasta näkökulmasta.
Maalaaminen auttoi jopa sanoittamaan sitä, mikä ei aiemmin vielä ollut itselle täysin näkyvissä! Sarin kannustava ja positiivinen olemus innosti itseäkin näkemään oman luovuuden ja sen hedelmät arvokkaana ja kauniina.”
- Paula
” Sari on lempeä ja kannustava ohjaaja, helposti lähestyttävä ja sydämellinen tukija. Hänellä on positiivinen elämänasenne ja joka puolelle ja ympärille ulottuva ystävällisyys ja lempeys. Hän on aito ja huomaavainen, kannustava, valoisa ja eteenpäin katsova. Huumori on plussaa. Hyväksyt kaikki sellaisena kuin oot; sun seurassa voi olla oma itsensä.”
- Marika
” Osallistuin kertaluontoiseen taideterapiaistuntoon Sarin ohjaamana. Koin oloni ensi hetkestä lähtien turvalliseksi, vaikka en ole mitään kuvataidetta harrastanutkaan. Viimeisetkin suorittamispaineet hävisivät, kun aloimme piirtää – silmät kiinni! Siitä päivä lähti liikkeelle ja ainoa harmittava seikka oli se, kun ”istunto” loppui. Sari ohjasi meitä luontevasti ja lämmöllä ja suurella sydämellä, ei miltään korokkeelta. ”
- Marja
” Olen ollut yli 2 vuotta Sarin ohjauksessa ja voin lämpimästi suositella häntä. Hänellä on upea taito ohjata työskentelyä, saada toinen mukaan ja jos en joskus ole saanut heti kiinni tehtävästä on hän selittänyt tehtävää vähän eri kautta, avannut sitä valaisevasti ja näin auttanut minua tarttumaan tehtävään.
Hän on hyvin läsnäoleva, kuunteleva ja empaattinen, osaa esittää merkittäviä kysymyksiä ja on lempeä ja huumorintajuinen persoona.
Sari on myös hyvin tilannetajuinen, osaa valita juuri oikeat harjoitukset oikeaan hetkeen ja on hyvin selkeäsanainen, osaa hyvin sanoittaa tehtävät. Lisäksi hän osaa rentouttaa ihmisiä, saada heidät asettumaan mukavasti hetkeen mikä on hyvin merkityksellistä, kun kyseessä on ensikertalaiset. ”
- Siru

” Tykkäsin kovasti tekemisestä ja tehtävistä. Oli myös kiva, kun sai valita toisen tehtävän eri vaihtoehdoista. Minulla ei ollut ennakko-odotuksia, ilta meni plussan puolelle.”
- Pirkko
” Olen ollut Sarin ohjauksessa kaksi kertaa; kerran yksikseni ja kerran pienessä ryhmässä. Molemmilla kerroilla totesin, että juttu toimii. Prosessi on selkeä ja kiva ja nostaa esiin juuri siihen hetkeen sopivan vision, ja toteutus tulee kuin itsestään.
Sarin ohjaus on selkeää ja tilaa antavaa, kaikkia ohjattavia arvostavaa ja kunkin omaa panosta tukevaa.
Suosittelen lämpimästi! ”
- Marita
Ohjaus Ylöjärven loma- ja kurssikeskuksessa kuurosokeiden naisten ryhmässä 8/2021:
” Vierailusi ja koko aiheesi, jota käsittelimme, oli mahtavaa. Nyt sinulla on viittomanimi. Myös yleis- ja henkilökohtaiset tulkit olivat ihastuneita, sillä osasit ottaa tulkkauksen huomioon. Rauhallinen, selkeä ja kaikki huomioiva puhetapasi sopii maailmaamme kuin aurinko kesäpäivään. ”
- Milla

” Aluksi tuntui vaikealta ajatella ja aloittaa, mutta sitten kun tehtävä lähti liikkeelle, tapahtui paljon oivalluksia. Taideterapiaohjaus antoi enemmän mitä osasin odottaa. Ajattelin, että on kivaa, mutta, että näin avartavaa, niin se oli yllätys. ”
- Tanja
” Rentoutustehtävä oli oikein hyvä tapa laskeutua töiden jälkeen tähän hetkeen ja tehtäviin. Kirjoitustehtävät olivat hyvä keino orientoitua maalaamiseen ja maalaustehtävät antoivat tilaa luovuudelle. Ilta oli juuri sellainen kuin odotin ja toivoin, kiitos” !
- Asiakas ”Kiitos menneelle, tervetuloa uusi”-pienryhmäillasta
” Ihanat tehtävät. Hyvä, että oli iso paperi ja paljon erilaisia materiaaleja valittavana. Ihanan kiireetön tunelma ja kiva, että oli virittäytyminen ja pysähtyminen ennen toisen työn maalaamista. Kirjoittaminen orientoi :), hyvä, ettei syösksytty heti maalaamaan. Ilta vastasi toiveitani – ihana, vapaa maalaus, itsensä ylittäminen sillä mitä syntyy ja mitä oivalluksia se herättää. ”
- Paula ” Kiitos menneelle, tervetuloa uusi”-pienryhmäillasta

” Kurssi ylitti odotukseni! Teemat ja tehtävät siivittivät ajattelua, toivat lisää näkökulmia ja huomasin, että olenkin ihan luova tyyppi. Erinomaisen hyvää ohjausta, kiitos. Lisää kertoja vielä!
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Kurssi vastasi odotuksiani ja ylikin sen. En olisi jättänyt mitään pois, kaikki kerrat olivat upeita, hienoja kokonaisuuksia. Ihana matka, kiitos Sari. Terapeutti on loistava, joka loihtii meille joka kerta uuden matkan, Kiitos! Kiitos kaikesta, upea kurssi, sain tästä itselleni paljon.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Tämä oli ensimmäinen kerta ko. kurssilla ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt! Ja syystä, pystyin rentoutumaan ja keskittymään kurssiin. Mielestäni kaikkea oli erittäin monipuolisesti. Oli niin mukavaa, että aika loppui aina kesken. Terapetti: hyvin ammattitaitoista, ihanan rauhallista ja tunsin tulleeni kuulluksi, Kiitos.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Kyllä vastasi ja enemmänkin! Kiitos tästä matkasta. Terapeutti oli ammattitaitoinen ja empaattinen.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Kurssi ylitti odotukset ja toiveet rutkasti! Kortti ja läsnäoloharjoitus alussa olivat tosi hyvät. Oli kivaa, kun jokainen kerta oli erilainen ja vaihtelua. Tosi hyvä porukka. Tehtävät olivat hyvon ohjeistettu. Tosi hyvä kurssi ja 10 kerran kesto oli hyvä.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
”Kurssi ylitti odotukset. Tehtävät olivat mukavia ja saivat tunteita liikkeelle ja elämään omassa arjessakin (positiivisessa mielessäkin). Ohjaus oli osaavaa, innostavaa ja avointa. Ohjaajan oma innostuneisuus ja osaaminen välittyi.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Kurssi antoi uusia oivalluksia ja näkökulmia, innostusta ja jaksamista. Hyvä, asiallinen ja selkeä ohjaus, erityisesti pidin alun hiljentymisestä, mieli tyhjentyi tähän hetkeen.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Kurssi vastasi hyvin toiveitani. Kaikki ja kaikkea on ollut juuri sopivasti ja matkan varrella annettuihin ehdotuksiin on tartuttu. Selkeät ja innostavat tehtävät ja tehtävän annot. Kiitos lämpimästä, avoimesta ja hyväksyvästä työotteesta. Tänne on ollut ensimmäisestä kerrasta lähtien helppo tulla. Lähtökohtaisesti joka kerta tullessa on jokin oma huoli tms.painanut/on väsyttänyt/ollut muutoin huono olo. Täältä lähtiessä on ollut sisällä rauhaa, iloa ja voimiaa jaksaa loppupäivä.
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja
” Kurssi vastasi toiveitani oikein hyvin. En olisi osannut toivoa parempaa. Ohjaus oli selkeää ja miellyttäviä tehtäviä. Ihanaa jatkoa sinulle!
Suosittelisin kurssia muille asteikolla 1-5, jossa 1 on heikoin ja 5 parhain = 5.”
- 10 kerran Tunteet kuviksi-kurssin osallistuja

”Sulla on ihanan rauhoittava olemus ja erittäin hyvä ja laadukas ohjaus ääni. Sanoitat hyvin tehtäviä ja pidit hienosti kasassa sisällön, ettei mun jutut lähteneet rönsyämään.
Osaat kuunnella läsnäolevasti ja madaltaa kynnystä tekemiseen. Pidit ainakin tietääkseni aikataulun napakkana, mitä arvostan kovasti. Tilanne on helppo, turvallinen ja sujuva, minkä uskon johtuvan osaamisestasi ja ammattitaidostasi. Olen kokenut muunkinlaisia. ”
- Henkilökohtaisen taideterapian asiakas
”Tehtävät olivat innostavia ja aiheet riittävän luomisinnon nostattavia. Tuntui, että oli helppoa löytää flow-tila ja heittäytyä seikkailuun oman milensä maisemiin. Kurssi vastasi toiveitani, kiitos!
Hieno ryhmä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Rauhoittavaa läsnäoloa oli ihana kokea. Olet Sari niin empaattinen ja kannustava!”
- Ahjolan setlementin Luovat taidot itsetuntemuksen tukena -osallistuja
”Tehtävät olivat oiken oivalluttavia. Pidin tehtävien annost. Rentoutushetket, musiikki ja kortit virittivät sopivaan mielentilaan. Kurssi vastasi toiveitani, VAikka joskus ei olisi jaksanut lähteä, niin joka kerta oli hyvä mieli ja aina kannatti lähteä-fiilis.
Opettaja oli erittäin lempeä ja saa hyvin rentoutuneeseen mielentilaan raskaankin päivän jälkeen.
- Ahjolan setlementin Luovat taidot itsetuntemuksen tukena -osallistuja
”Pidin tehtävien annosta ja ne antoivat ajattelemisen aihetta ja avasivat luovuuttani. Hienoa, että töitä ei arvostella perinteiseen tapaan. Kurssi vastasi toiveitani ja enemmänkin kuin odotin.
Kiitos Sari, olet ihminen oikealla paikalla.
- Ahjolan setlementin Luovat taidot itsetuntemuksen tukena -osallistuja